Yhdeksän ki'n astrologia, eli Feng Shui -astrologia perustuu ajatukseen kaikkialla maailmankaikkeudessa liikkuvasta universaalista elämänenergiasta, ki'stä. Ki pitää sisällään useita erilaisia energian lajeja, perusvoimat, eli elementit, sekä toisiaan täydentävät puolet nimeltään jin ja jang. Ki-energia siirtyy ihmisestä ja esineestä toiseen tilan ja aineen läpi. Syntymähetkemme ki-energiaan sekoittuu ensimmäisinä vuosina myös muita energian lajeja, jotka paitsi muovaavat persoonallisuuttamme, vaikuttavat myös käyttäytymiseemme ja suhteisiimme muihin.
Jokaisessa henkilökohtaisessa tunnusluvussa on kolme eri lukua; vuosiluku, kuuluku ja akseliluku.
Vuosienergia kertoo tavastamme elää ja toimia, syvimmät arvomme, aidoimman persoonallisuutemme.
Kuuluku liittyy yläkehoon, ajatusmaailmaan, tunteisiin ja ihmisten väliseen vuorovaikutukseen. Jokapäiväisessä elämässä sillä on suuri merkitys esimerkiksi rakkaussuhteissa.
Akseliluku saadaan näistä kahdesta edellisestä, ja se kertoo meitä ympäröivän ki-energian luonteen. Tämä antaa kuvan siitä, kuinka toimimme esimerkiksi työskennellessämme, mutta vaikuttaa myös antamaamme ensivaikutelmaan sen ollessa pinnallisin sekä ihmisten välillä ensimmäiseksi kohtaava energia. Paremmin tutustuessa esiin alkaa nousemaan myös kuuenergia, kunnes syvimpänä kaikista persoonallisuuteemme vaikuttavista energioista näytämme todellisen luonteemme vuosienergian myötä.
Teen Feng Shui -astrologisia ominaispiirteiden kuvauksia syntymäajan perusteella. Minulta on mahdollista tilata joko yksilöluonnehdinta
( 12,-) tai pari- /muu ihmissuhdetulkinta, jossa molempien osapuolten omien tulkintojen lisäksi katsotaan kohtaavien energioiden edut ja haasteet. (25,-)
Toimitan tulkinnan pdf-tiedostona sähköpostiin tai paperiversiona tavallisen postin kautta.
Jos olet kiinnostunut tai sinulla on kysyttävää Feng Shui -astrologisista tulkinnoista, ota yhteyttä yhteydenottosivun kautta tai sähköpostilla: yhteydenotto@universalwhite.fi